Sami Jauhojärvi, ”Musti”, on hiihdon olympiavoittaja ja Viaplayn maastohiihtoasiantuntija. Entisenä huippuhiihtäjänä ja nykyisenä yrittäjänä Musti puhuu hyvinvoinnista, jaksamisesta, kapasiteetin hallinnasta, ihmisen suorituskyvystä, tavoitteellisuudesta ja menestymisestä omiin kokemuksiinsa ja omaan arkeensa pohjautuen.
Mustin supervoima on yleisön mukaan tempaaminen ja oivalluttaminen. Kaikista meistä ei voi tulla huippu-urheilijoita, mutta kaikki me voimme oppia alansa huipun kokemuksista siitä, mihin suorituskykyä tarvitaan ja mikä on oleellista hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta.
Työhyvinvointivalmennukset
Työhyvinvointi tarkoittaa paljon muuta kuin kerran viikossa keppijumppaa. Me olemme luoneet 15 monipuolista teemaa, jotka auttavat kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin saavuttamisessa. Teemojen sisällöt on luotu niin, että ne puhuttelevat ja pysäyttävät miettimään aihetta omakohtaisesti lähtötasosta riippumatta.
Työhyvinvointivalmennus räätälöidään juuri teidän työyhteisönne tarpeisiin sopivaksi. Olemme luoneet 15 monipuolista teemaa, jotka auttavat teitä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin saavuttamisessa. Valittavissanne on yhdestä neljään teemaa. Yhden hyvinvointiteeman kesto on aina 3 kuukautta, sisältäen kick off -tilaisuuden etänä jokaisen valmennusjakson alussa, jatkuvan Wellbeing Superstars -sparraustiimin tuen, viikkotehtävät ja materiaalit Wellbeing Wall -alustalle, ohjausryhmätoiminnan sekä viestinnän yhteistyön.
CASE: Provincia – Kokonaisvaltaista hyvinvointia
työssäjaksaminen parani
vähemmän sairauspoissaoloja
hyödyt euroissa
Hyvinvointiteemat
Valmennuksen alussa pysähdymme miettimään omaa arkea ja hyvinvointiin liittyviä haasteita. Rakennamme suunnitelmaa ja tavoitteita oman hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Omien elintapojen muuttaminen on harjoittelua, ja muutosmatka tarvitsee aikaa. Pienillä arjen valinnoilla saadaan ajan kanssa suuria muutoksia. Suuret tavoitteet matkan alussa tahtovat kaatua jo heti alkumetreillä, ja muutos jää saavuttamatta. Tällä matkalla edetään yksi pieni askel kerrallaan.
Hyvä mieli koostuu meidän arkisista asioista: laadukkaasta unesta, terveellisestä ja monipuolisesta ravitsemuksesta, aktiivisuudesta ja liikunnasta, hyvistä sosiaalisista suhteista. Näitä asioita käymme läpi mielen hyvinvoinnin valmennusjaksolla. Asioita, joilla voimme itse vaikuttaa mielen hyvinvointiin.
Fyysinen työ on monilla aloilla keventynyt merkittävästi ja moni viettääkin suuren osan päivästään paikallaan, tuijottaen tietokoneen ruutua ja vapaa-ajalla älypuhelintaan. Pitkäkestoinen istuminen ja yksitoikkoinen työskentelyasento voivat johtaa moniin terveysongelmiin, kuten lihasjännityksiin, selkäkipuihin tai huonontuneeseen verenkiertoon. On kuitenkin useita tapoja, joilla voimme pitää kehomme kunnossa ja toimivana työssä.
Kestävyyskunnon kehittyminen auttaa moneen asiaan, myös nukkumiseen ja palautumiseen, joten se vaikutusta ei kannata aliarvioida. Liike on lääke ja jokainen yksittäinenkin teko on aina kotiinpäin - mitä pieniä tekoja voisit sijoittaa arkeesi, että niistä tulisi uusia hyvinvointia ja kestävyyskuntoa edesauttavia rutiineja.
Voittava joukkue koostuu yksilöistä, jotka ovat sitoutuneet yhteiseen päämäärään. Yhteinen päämäärä voi olla ennalta määrätty tai joukkueen itse määrittelemä. Sitoutuneisuus, yhdessä tekeminen, oma panos ja toisen tukeminen vievät kohti yhteistä tavoitetta. Tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan koko yhteisöä.
Et voi hallita aikaa, mutta voit hallita tehtäviä, joihin aikaasi käytät. Se on taito, jota voi ja kannattaa kehittää. Taitavalla ajanhallitsijalla on riittävästi aikaa tärkeisiin tehtäviin, joustonvaraa mahdollisten yllätysten varalle sekä aikapaineen sietokykyä.
Liiallinen paikallaanolo luo merkittävän riskin terveydelle. Aktiivisen arjen kehittämisessä on ensisijaisesti tarkoitus löytää ja sisällyttää fyysistä toimintakykyä tukevia toimintoja jokapäiväiseen arkeen. Aktiivinen arki antaa myös liikunta- ja urheiluharrastuksiin hyvän ja monipuolisen pohjan.
Tämän jakson aikana kiinnitetään huomiota syömiskäyttäytymiseen. Terveyden kannalta olennaista on tiedostaa joukko ruokailuun liittyviä periaatteita. Ravintoaineiden tarkkailu jää tarpeettomaksi, kun kokonaisuus on kunnossa. Terveyden kannalta jokapäiväiset, pienetkin usein toistuvat valinnat ratkaisevat.
Resilienssi eli muutoskyvykkyys on sitkeyttä, myönteisyyttä, tulevaisuudenuskoa ja kykyä huomata omia vaikutusmahdollisuuksia myös vastoinkäymisissä ja haastavissa tilanteissa. Selviytymiseen tai lannistumiseen vaikuttaa eri tekijöistä koostuva kokonaiskuormitus. Resilienssi auttaa hahmottamaan omaa jaksamista, vähentämään kuormitusta, rajaamaan ja sanomaan “ei”.
Työyhteisön hyvä vuorovaikutus koostuu mm. keskustelutaidoista ja kuuntelemisen taidosta. Ne eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan vaativat usein harjoittelua. Vuorovaikutustaitojen avulla kyetään hallitusti ratkaisemaan myös ristiriitoja.
Nukkuminen, lepo ja palautuminen ovat ihmisen toimintakyvyn tärkeimpiä kulmakiviä. Uni auttaa jaksamaan paremmin ja ylläpitämään toimintakykyä pitempään. Univaje aiheuttaa mm. heikentynyttä suoritus- ja työkykyä, ärtyneisyyttä, aloitekyvyn ja muistin heikentymistä ja vaikuttaa haitallisesti mielialaan. Tässä ohjelmassa käydään askel kerrallaan läpi niitä asioita, joilla voit edistää omaa palautumista ja unta.
Työn tekeminen on muuttunut siten, että työntekijällä on enemmän valtaa ja vastuuta työn sisällöstä, ajankäytöstä sekä omasta hyvinvoinnista. Itsensä johtaminen korostuu etätyössä, jolloin työskennellään muualla kuin fyysisesti työpaikalla. Itsensä johtaminen sopii oikeastaan mihin tahansa elämän osa-alueelle. Tämän valmennuksen opeilla osaat viedä haluamasi asiat elämässäsi käytäntöön ja osaat johtaa itseäsi asettamiisi tavoitteisiin. Se auttaa sinua olemaan suunnitelmallisempi ja auttaa keskittymään oikeisiin asioihin tässä hetkessä.
Omilla pienillä arkisilla valinnoilla voit itse vaikuttaa kuormituksen tunteeseen ja pystyt hallitsemaan voimavarojasi. Meillä kaikilla kasaantuu ajoittain runsaasti työpaineita ja stressiä. Hetkellisesti tuo paine voi olla suuri voimavara saada paljon aikaan asioita. Pitkäaikainen kuormitus kuitenkin syö voimavaroja ja jaksamista, sekä on uhka uupumukselle. Työn tekemisen muutokset voi olla uhka, mutta myös suuri mahdollisuus miettiä, miten ja missä työtä kannattaa tehdään, jotta oma työskentely olisi tehokasta ja tuottavaa.
Vuorotyö voi tarjota elämään joustavuutta ja mahdollisuuden parempiin ansioihin vuorotyölisien ansiosta. Vuorotyö kuitenkin haastaa terveyttä ja työkykyä, sillä epäsäännöllinen työ ja vuorokausirytmi kuormittavat elimistöä päivätyötä enemmän.
Aivan yhtä tärkeää kuin miettiä fyysistä ergonomiaa, eli tuolien ja pöytien säätelyä, on miettiä myös laitteet ja toiminta siten, että työskentely olisi sujuvaa ilman turhaa kuormitusta. Aivoergonomian tavoitteena on työn sujuvuus, turvallisuus ja hyvinvointi työssä. Silloin kun käyttöliittymät ja ympäristö eivät aiheuta ylimääräistä kuormitusta, niin sujuvuuden lisäksi työ tuntuu innostavalta ja motivoivalta.
12 kk / 4 teemaa
Työhyvinvointivalmennus
12 kk / 4 teemaa
19 600 €
kumppanuus palveluna
Jatkuva työhyvinvoinnin
kumppanuus palveluna
alk. 950 €/kk
Lisää virtaa arkeen sparraajan kanssa
Tuloksia tuottavassa työhyvinvointivalmennuksessa mukananne kulkee koko valmennuksen ajan sama sparraaja. Valmennuksen teemat valikoituvat näin kunkin sparraajan erikoisosaamisen mukaan. Valmennuksen kesto 3-12kk (1-4 hyvinvointiteemaa) sisältäen kick off -tilaisuuden livenä/etänä valmennusjakson alussa, jatkuvan Wellbeing Superstars -sparraustiimin tuen, viikkotehtävät ja materiaalit Wellbeing Wall -alustalle, tiimihaasteen, ohjausryhmätoiminnan sekä viestinnän yhteistyön.
feat Sami Jauhojärvi
Lisää virtaa arkeen
feat Sami Jauhojärvi
1. Mistä saat lisää virtaa arkeen?
2. Kapasiteetin hallinta
3. Ihmisen suorituskyky
4. Tavoitteellisuus ja menestyminen
feat Eva Walström
Lisää virtaa arkeen
feat Eva Walström
1. Yhteisö, tiimi ja sen merkitys
2. Motivaatio ja rohkeus
3. Itsetuntemus ja identiteetti
4. Ravinto ja suhde syömiseen + Liike ja sen merkitys ihmisen hyvinvoinnille